29. elokuuta 2012

Lisää sinistä

Askartelutaivaan puolella on käynnissä uusi koruhaaste, jonka aiheena oli KAKSI.

Itse osallistun kyseiseen haasteeseen korvakoruparilla.



Ja sitten halusin jatkaa vielä tätä sinistä linjaa (ja käyttää viimeisenkin sydämen pois pyörimästä) ja tein orjankorun. 



Viimeinen viikko on ollut varsin kiireinen. Töiden lisäksi olen suunnitellut asioita askartelutaivaassa ihmisten päänmenoksi. Myös lähestyvät häät ovat työllistäneet minua (olen vain vieras, mutta paineethan se on siitäkin revittävä!!)

Keksittiin, että jätkille pitää saada turkoosit kravatit.. Siinä kävi lopulta niin, että Satu ompeli ne. 
Ompelin lisäksi oman asuni (korsetti, 2 hametta) ja korjailin yhtä mekkoa istuvammaksi isännän siskolle. 
Lisäksi minä teen meidän porukalta onnittelukortin tälle parille.

Ja askartelutaivaan puolella DT-työt on työllistäneet :) Mutta voitolla ollaan! Enää on se parin onnittelukortti tekemättä ja se pitäisi tehdä Perjantaina valmiiksi.

16. elokuuta 2012

"Jotain sinistä"

Askartelutaivaan suunnalla alkoi vajaa kaksi viikkoa sitten koruhaaste, jossa uusi haaste ilmestyy kahden viikon välein. Ensimmäisen haasteen tehtävänanto kuului näin: Jotain sinistä.

Ite innostuin koruilusta piiiitkästä piiiitkästä aikaa. Kaivelin vähän vanhaa varastoani ja hankin uutta (fasettihiotut biconet) ja sain tämmöistä aikaiseksi:


Kaulassa tämä näyttää kutakuinkin tältä:


Tossut

Askartelutaivaan magnoliahaasteessa annettiin aiheeksi VAUVA.
Mulla jokunen mankku on, mutta ei vauvoja. Nämä tossutkin löytyi saaduista leimakuvista.
Oioin värittämistä.. Teippasin kuvan etupuolelta bilteman kaksipuoleisella teipillä ja kaadoin päälle puoli purkkia Fun Flock -jauhetta.. Sit vähä painelin jauhetta kiinni ja kopistelin ylimääräiset takaisin purkkiin.. 
Jauhe jättää jälkeensä kivan samettimaisen pinnan.. 


Nyt vois sanoo, että tuo taustapaperi ois saanu olla tummempi.. 





keskikokoiset kukat oli alkujaan valkoisia.. pyyhin terälehtien reunaan ihan hitusen punaisella distress ink-mustetyynyllä, jonka jälkeen sivelin reunat märällä siveltimellä. Lopuksi vielä suihkautin päälle perfect pearlia. 

15. elokuuta 2012

Kiitos



Kortin tein.. Penny Blackin uutta leimasinta piti päästä kokeilemaan. Tämän kuvan Penny Blackille on suunnitellut Mo manning.
 Leimakuva on aivan valtava ja vie minun korttipohjista kaiken tilan, joten taustaa en työstänyt sen enempää. 
Kuva leimattu versafinella cansonin illustration -paperille ja väritetty distress ink-musteilla. 
Aivan mahtavat nämä kesän 2012 kausisävyt!! Tässä käytetty salted ocean (tytön "alusasu") ja moved lawn (Lehdet).

8. elokuuta 2012

Mustaa ja punaista

Muutaman kortin olen väkertänyt, kun pikkusiskolla ois synttärit huomenna.. Likalla on selvästi liian vaikee maku, kun sanoo tykkäävänsä eläimistä ja neliapiloista ja lempivärit on musta, punainen ja sininen... Nooh, tässä nämä aikaansaannokset nyt sitten olisi.. 










Päädyin siihen, että tuo viimeinen kortti on se, joka lähtee matkaamaan kohti siskoa. Hyvin yksinkertaisia ovat kaikki..
Keskimmäiseen korttiin tein haarukkarusetin kahdella haarukalla :D

6. elokuuta 2012

Riikan samat materiaalit 4/4

Viimesenä lähetysvuorossa tässä ringissä oli Liisa. Liisan kuoresta paljastui tämmöiset materiaalit:





En saanut korttiin käytettyä tuota takana olevaa paperia, oranssin ja raidallisen paperin välissä olevaa paperia, enkä tuota muovista juttua.. Mutta tässähän ei ollut missään nimessä pakko kaikkea korttiin tunkea, kyseessähän oli rento kesälomarinki ;) Noh. Tämmöistä sain aikaiseksi tänäaamuna..





Minä olen todennut, etten osaa värittää moottoripyöriä, mopoja enkä skoottereita, joten en värittänyt kuvaa. 
Dymolla naputtelin tekstin, jonka teippasin eka tuolle ruskealle kartongille ja sen jälkeen kohotin tekstit taustasta tarrapaloilla.. 

Kiitos kaikille ringissä olleille!