13. marraskuuta 2014

Hirvikortti ukille


 Isänpäiväksi tein ukille hirvikortin. Jotenkin se teema on jäänyt päälle ihan vain, koska ukki on metsästellyt nuorempana ahkerasti. Ei se enää, keskittyy nikkarointiin. 


Valmistin kortin taustan käyttämällä acrylic distress -tekniikkaa, jonka opin viimevuonna tekniikka10 -haasteessa. Eli kohokuvioin taustapaperin, minkä jälkeen maalasin sen akryylimaalilla ja sen kuivuttua hioin maalin ja paperin pintaa rikki. 
Itse kuva (muistaakseni on stampin' placen leima) on väritetty Prismoilla ja kuvan reunat ressasin ja värjäsin musteenlevittimellä käyttäen DI-musteiden sävyjä Vintage photo ja Walnut stain. 
Tekstin naputtelin Dymolla ja liimasin sen paksulle tulostuspaperille. Teksti on kohotettu taustasta 3D-tarrapaloilla. 
 
 photo nimmari_zps70c8d014.png


12. marraskuuta 2014

Isänpäivää!



Ihan niinkuin kaikki joulut ja syntymäpäivät, myös isänpäivä on kerran vuodessa ja tulee aina liian aikaseen. Asiaan saattoi toki myös hitusen vaikuttaa se, että me juhlittiin isänpäivää viikkoa aikasemmin, mitä se kalenterin mukaan olisi ollut. 

Mulla on ollut päällä totaallinen luomisentuska ja semmoinen korttilukko, ettei oikein mitään kortteja ole syntynyt! Iskän korttia tein kauan, vaihdoin aihetta, heitin suunnitelmat mäkeen ja aloitin taas alusta. 

Lopulta sain väkerrettyä kasaan ihan erilaisen kortin, mitä alunperin ajattelin.. foliosta! 


Väittäisin, että molemmat leimat, Iskälle ja taustan putkileimasin on ostettu Finnstamperista. 
Putkileimasin on semmoinen pieni, 5x5 cm akryylileima, missä on saumaton jatkuvuus kuvalle, kun sitä leimaa vierekkäin ja allekkain. Huippua! 

Teippailin siis tuota foliota paksummalle tulostuspaperille ja kohokuvioin jyväpelti-kansiolla. Tasaisesta paperista stanssailin parit rattaan ja kiinnitin ne korttiin 3D-tarrapaloilla. Myös teksti on muistaakseni kohotettu tarrapaloilla taustasta.