24. syyskuuta 2015

Häähumua!




Joo, nou hätä, ei olleet omat! 

Mutta ton isännän sisko se naimisiin erehty, sitä käytiin juhlistamassa ja minäkin innostuin taas vähän ompelemaan. 
Muistanette varmaan, kuinta taas edellisen korsetin jälkeen kirosin, etten tee kyllä toista ihan heti. 
No, olihan siinä 2 vuotta väliä. 
Nyt en kiroo. Rakastin tän tekemistä! Eikä mun tarvinnu tehdä enää mitään sovitusmuutoksia, kun hoksasin jo kaavoista pienentää tota tissitilaa. Mulla ku ei oo täytettä niihin, ni suosiolla pari senttii puoleltaan pois. 


Tästä se lähti. Pari päivää myöhemmin oli jo tämän näköistä sitten:


Maire on vähän eri kokoinen, mitä minä, vaikka olen Mairea kovasti koittanut säätää omille mitoilleni. Ehkä se johtuu siitä, kun Maire on kiinteämpi.


Itse näytin tältä asu päällä. Koru on myös itse tekemäni jo useamman vuoden takaa. 
Lisäksi yhdistin asuun boleron. Senkin olisin halunnut tehdä, mutta aika loppui kesken. 


Sinikka nappasi kuvaa, kun taikurin esityksen jälkeen tervehdin Minni-kyyhkyä. Olen tavannut Minnun kanssa aiemminkin. 

Korsetissa on edessä plansetti, takana nyöritys. Saumoissa on spiraaliluut tukemassa. 
Tuo nahkajäljitelmä on minua huhuillut eurokankaan palalaarista useamman kerran, joten nyt sen sitten nappasin mukaani. Nahkaa jäi vielä laukkuun ja varmaan vielä johonkin kivaan pieneen ;)

 photo nimmari_zps70c8d014.png
 


23. syyskuuta 2015

Kirsikoita mekossa!



Olen aiemminkin ommellut mekon Suuri käsityölehti 1/11 häämekko kaavalla. 
Kaava on muuten aivan loistava, mutta itse tämmöisenä muotopuolena saan pienentää yläosaa reteesti. Aiemmat kaavat oli kadonneet, joten sain tehdä sen kursimisen taas uudelleen, jippii! 





Tein mekkoon leveät olkaimet.


Tässä kuvassa tissivyö ja helman alla vielä tyllihame.
Tykkään, tykkään :) Ja mekko kääntää katseita, ainakin Kuopion torilla. Meillä täällä kainuussa en kyllä moista huomannut. Tosin kävinkin ulkona iltahämärän turvin ja hyppelin varjosta toiseen. 

 photo nimmari_zps70c8d014.png

22. syyskuuta 2015

Hautajaismekko



 Vaikka minulla on garderoopi täynnä mustia vaatteita ja mekkoja laidasta toiseen, ei minulla kyllä varmasti ollut hautajaisiin sopivaa mekkoa. Nyt on, kun sen itse tein. 
Olisin halunnut tehdä mekon, missä on vedoksia vyötärön kohdalla, mutta en löytänyt sopivia kaavoja tai opasta sen kaavoittamiseen, joten se jäi. 






Hengarissa saa otettuu tosi edustavia kuvia asuista, suosittelen. ;) 

Ja tässä vielä ihan yhtä edustava kuva sen vanhan peilin kautta otettuna. 



Kaavapohjana minulla on ruskamekko, josta jätin savupiippukauluksen pois ja lyhentelin hihoja 3/4 mittaan. 
Hirveen hankalaksi koin tuon pääntien huolittelun, kun sen kaitaleella tein. Moneen kertaan sai purkaa ja ommella uudelleen eripituisilla kaitaleilla. 
Todella tyytyväinen olen lopputulokseen kuitenkin. 

 photo nimmari_zps70c8d014.png


21. syyskuuta 2015

Solmeilua


 Halusin vielä tehdä siskolle jotain, mitä voisin antaa hänelle ja mitä hän voisi pitää, kun lähtee viimeiselle matkalleen.
En tietenkään osannut tai jaksanut alkaa mitään kauhean suurta tekemään, joten solmin hänelle rannekorun. 





Meni hetki, että pääs taas jyvälle noiden ohjeiden perusteella, mutta sitten, kun kaavan hoksasi, solmiminen onnistu melkein katsomatta. Viimeksi varmaan kymmenisen vuotta sitten solmeillu mitään.
Siskon eläessä koru ei ollut vielä kädessä, vaikkakin korun siskolleni annoin jo hyvissä ajoin, että tietäisi. 

 photo nimmari_zps70c8d014.png

20. syyskuuta 2015

Vauvaonnitteluja


Minulta pyydettiin tässä loppukesästä onnittelukorttia tyttövauvalle/vauvasta.. Miten se nyt sitten taipuukaan. 
Minä tein. Tein kaksikin korttia samalla kaavalla ja pääsin testailemaan miten raivostuttavia tuommoiset pitsikuvioiset stanssit onkaan käytännössä. 









Molemmissa korteissa käytetyy leimat ovat Magnolian leimoja, teksti tais tulla finnstamperilta. Stanssasin nauhan ja asettelin sen perusteella tekstin vähän mutkalle akryylipalikkaan. 

Kukat kasasin itse leikkureilla leikatuista kukista ja keskustoiksi liimasin strassit.
 photo nimmari_zps70c8d014.png


19. syyskuuta 2015

Marimekko Iltavilli



Ostin jonkun aikaa sitten pari Marimekon Iltavilli verhoa. Ei mulla ollut tarkoituskaan niitä verhoina pitää, vaan tuhota ne. Tässä tulos. 






Kokeilin asua mustalla ja valkoisella kokonaisuudella, mustasta tykkään itse enempi. 


Itse mekon siis ompelin yhdistelemällä paria kaavaa, yläosa on kotelomekon ja helma on leningin. Molemmat on suuri käsityölehdestä, mutten tähän hätään jaksa kaivaa tarkempaa tietoa esiin. :D Turhauttavaa, eikö? Sielt ne on, mutta empä kerro enempää, lälläslää, kerron kuin kiusoitellakseni. Kysykää, jos kaipaatte, niin koitan kaivaa tiedon esiin ;) 

Tässä alimmassa kuvassa mekko on vyöllä ja alla on tyllialushame antamassa helmalle ihanaa ryhtiä. 
Rakastan tyllejä.  
Valitettavasti kuvatkin on tasoa en_jaksa_ottaa_parempia. Mutta iloksenne voin kertoa, että ostin uuden peilin, jonka kuvanlaatu (kyllä, luit oikein) on rutkasti parempi, kuin tämän talon mukana tulleen peilin. Eikä sen peilipinta ole rikkonainen, kuten tämän on. Jatkossa luvassa siis parempia peiliteinikuvia. 

 photo nimmari_zps70c8d014.png


18. syyskuuta 2015

Lapsille ompelin


NYT sain viimein aikaseksi ladata kuvia koneelle ja sitten kaivella sieltä miljoonan kuvan seasta ne muutamat kuvat valmiista käsitöistä..  
Ajattelin ensimmäisenä tarjota näkyville pieniä ompelutöitä. Ei ne työmäärältään kai niin pieniä olleet, vaan kooltaan. 


Sisko tilasi vanhimmalle tytölleen tyttömäisen huivin kesäksi. Tää on tehty joskus huhti-toukokuussa. 
Ihan mallailin noita mun jenkkihuiveja ja leikkasin puuvillasta kolmion mallisen huivin. Tältä huivi näyttää aikuisen päässä. 


 Ja tässä kuva käyttäjän päässä. 
Tarpeen vaatiessa voinee kyllä äitikin huivia lainailla, mikäli tää pikku tähtönen antaa sille luvan ;) 


Vanhempi tyttö sai myös eurokankaan apinakankaasta polvipituiset kesäshortsit. 
Toinen odotti oikein malttamattomana, koska saan housut valmiiksi, että vois pukee jalkaan uudet housut. 


Vielä samalle tähtöselle ompelin myöskin t-paidan.



Kummityttöni, siskon nuorempi tyttö sai tädiltä bodyn. Tosin koko on taaskin pari kokoo liian iso, mutta kyllähän ne tuossa iässä vielä kasvaa ihan hurjaa kyytiä. Jälleen kerran mun bodyn ompelu ei mennyt ihan niinkuin strömsössä, mutta jälleen tästä kuitenkin bodyn näköinen tuli ;) 






Ompelin myös uuden kypärämyssyn viime jouluisen tilalle, mutta tämä kangas ei ollutkaan niin joustavaa (aina oppii uutta), joten tästä tulikin nätti räkärätti ;)
Täytyy kaivella vielä komeroo, jos sieltä vaikka sattuisi löytymään jotain joustavampaa ja tehdä taas uusi. 

Mutta tässä oli nää kesän, oikeastaan koko vuoden ompelut lapsille. Ihania, iloisia, lapsekkaita kankaita. Mukava ommella välillä jotain pientä ja pirteää.

 photo nimmari_zps70c8d014.png



12. syyskuuta 2015

Minä elän, sinä et.


Siis mitä ihmettä, minulla on vielä blogikin olemassa!? 

On tämä ollut ajatuksissa ja tässä on helmikuulta lähtien valmistuneita ompeluksia ja neulomuksia lähinnä, mitä pitäisi tänne julkistaa. 

Tämä alkuvuosi on ollut vaan vähän ahdistava. Ja sen jälkeen olen ollut vähän alamaissa. Meni pari viikkoo huonoilla unilla. 
Vietin kolmen viikon lomani kotikotona kaukana "sivistyksestä", eikä siellä ollut aikaa tämmöisille.. 
Nyt oon ollut vaan töissä ja koittanut pitää itseäni kasassa. 
Ja koittanut pitää itseni kiireisenä. 
Toivonut, etten ole yksin pitkiä aikoja keskenään omien ajatusteni kanssa. 
Ne on pimeitä vielä. 

Pikkuhiljaa on alkanut tuntumaan, että elämä voittaa ja askartelukin voisi alkaa taas maistumaan. 

Enempi olen kuitenkin käynyt läpi erinäisiä tavarakätköjäni.. siirrellyt niitä paikasta A paikkaan B. 
Ja shoppailut.. sisustusjuttuja. Vaikken osaakaan silleen sisustaa :D 

Jotkut kai muistaa postauksen viime syksyltä..
Korttiin kirjoitin: Oesha tuo tylysee, jos ee elämässä oes huastetta! 
Voimia sinulle tuleviin koitoksiin, kyllä sä ne selätät!

Ei selättänyt. 
25.6.2015 jouduimme jättämään hyvästit pikkusiskolleni.
Siskoni sai onneksi olla loppuun asti kotona ja lähteä lopulta matkalleen perheen ollessa ympärillä.
Minäkin ennätin kaahata paikalle täältä.

Nyt tämä kortti on minulla mustissa kehyksissä odottamassa pääsyään (remontoidun) askarteluhuoneen seinälle. Viereen tulee samantyylisiin kehyksiin kuva siskostani.
Olen pitänyt paljon siskolle rippilahjaksi antamaani ristiä kaulassani. Halusin sen ehdottomasti muistoksi siskosta. Monesti puen sen korun kaulaani ja totean, että tule Mellu mukaan. 
Ei sisko ole poissa.

 photo nimmari_zps70c8d014.png