29. tammikuuta 2015

Raglanpaita


Lupailin Ruskamekko -postauksessa kuvaa siitä, mitä ensimmäiselle versiolleni ruskamekosta kävi. 

Leikkasin tosiaan ensimmäiset kaavat ylösalaisin kuvioon nähden. Kankaassa Love - teksti olisi ollut ylösalaisin. Muutama kaunistelematon sananen siinä saattoi suusta päästä, kun tajusin. Mies ihmetteli, että mitä sattu, ku minä keittiön pöydän ääressä alan kirroomaan. Kovin paljon en kiroile. 

Tuumas isäntä, että oliko kallista, osta lisää. KÄY! Tarvitsin lisää kangasta vain miehustan verran, hihat ja kauluksen sain leikattua oikein päin vielä jäljellä olevasta kankaasta. Mittasin ja tilasin lisää samointein. Ja sitten aloin miettimään, mitä saisin tehtyä näistä jo leikatuista palasista. 

Päädyin ihan perus t-paitaan raglanhihoilla.





Kyllä täytyy sanoa, että olen tyytyväinen tähän :) Ottaen ainakin huomioon, että tämä kuuluu vielä niihin ensimmäisiin trikoo-ompeluksiin. Aiemmin olen siis ommellut vain yhden paidan koulussa ja pikkusiskon mekon. Sitten oli pitkä väli, kun ompelin vain joustamattomia kankaita. 

Nyt tältä erää ennen tätä paitaa olin ommellut vain siskon tytöille vaatteet, toiselle mekko, toiselle body. Ne näet täältä.

Pääntien ja kädentiet huolittelin mustalla trikoolla. 
Kädenteihin tuli ihan kanttaukset ja pääntielle tuommoinen kaitale. Ja kaksoisneulalla tikki päälle, jolla saa saumavarat pysymään kurissa.

 photo nimmari_zps70c8d014.png

28. tammikuuta 2015

Hamsteri kävi kylillä


Hamsteri. Minä. Kävin eilisen vapaapäivän kunniaksi kaupungille. 
Kiersin meidän pari kirpparia ja kävin eurokankaassa hakemassa sen ison rullan mustaa lankaa.. 
... ja vähä jotain muutakin. 


Siellä oli vielä jotain jäljellä siinä "ahda kassi täyteen kympillä" laarissa. Ja sekin laari oli nyt alennettu puoleen hintaan. Eli sain vitosella kaikki nämä kankaat. 


Eivätkä ne olleet edes mitään pieniä määriä. Alimpana on tuommoinen beigen värinen kangas, jota oli arviolta n. 4 metriä. Joku verhokangas se on, tulee mieleen ekana raakasilkki, joku sitä jäljittelevä kopio se on varmaankin. Sitten tuo harmaa (oli päälimmäisena pussissa, kastui, siksi on tumma läntti kankaassa) on n. 1,4m pitkää vähän pukukankaan tyyppistä, paksua kangasta, ehkä siitä housut tekisi. 
Sitten on tönkkötaftia. Korseteiksi ajattelin, ei toimi hameissa, olen kokeillu. 
Ja tämä viininpunainen kangas on jotain muovipintaista, joustavaa kangasta. Siis tuossa on päällä joku pinnoite, joka on halkeillut silleen kivasti. Tätäkin on varmaan kepeesti semmoset 3m tässä.


Verkkokangasta mytystä. jotain verhoa ne on ollu, reunassa on painonauhaa, jonka aion leikata talteen ja tehdä kankaasta pesupusseja :)
Koivu -kangasta ostin jo aiemmastakin kympin laarista, tyynynpäällisiä! Ja sen alla beigeä sifonkia n. metrin verran.
Sitten on tuolla taimpana oikein tummaa vedenvihreää jotain takiaiskangasta. Ajattelin ihan reteesti tehdä protoja.. Tai antaa äetille matonkuteeksi. Sitä on n. 2m.
Vieressä on luonnonvalkoista lakanakangasta 3,5 - 4m
Näiden kahden edessä reilut puoli metriä jotain raakasilkkikopiota. 

Hintaansa nähden ihan hyvä ostosreissu minun mielestä ;) 

Eipä se kyllä tähän jäänyt.. Eurokankaasta tarttui mukaan vielä tämmöistä:


Vihreä eläinkuosinen trikoo löytyi -50% pöydästä. 
Ja punainen leopardisifonki oikein karjui sifonkipalalaarista mua luokseen. 

Ja kirpparilta löytyi valmiita juttuja tämän verran

Treenitoppi. Lapussa luki, että olisi kokoo 40/42, joten ostin sen. Kotona katsoin tarkemmin, siellä oli koko 38/40. Ei pääse siis ihan suoraan käyttöön, mutta ei tarvii montaa senttiä saada pois, että istuu hyvin ;) 
Satiiniset lakanat ja tyynyliinat. Jos ei mene petivaatteiksi, näistä saa varmasti ihanan mekon. 
Ja kaulahuivi jonka alla saattaisin vaikka nukkua. Iso huivi siis. 

Mulla oli reppu selässä ja eurokankaan pussit molemmissa käsissä, kun kotiin kävelin. Nyt on kannettu kuulkaa kankaita kotiin sormet rakoilla! Oikeesti :D Tuli pikkusormeen rakko, kun oli niin raskaat kantamukset. 

 photo nimmari_zps70c8d014.png

27. tammikuuta 2015

Kangaskapinan juhlapukukilpailu 2015


Minä menin hetken mielijohteesta ilmoittautumaan Kangaskapinan järjestämään juhlapukukilpailuun ja minut otettiin mukaan siihen. 

Ei muutakuin suunnittelemaan! Muutamia ajatuksia piirsin, hain inspiraatiota pinterestistä ja piirsin taas lisää. 

Eilen tuli postissa violettia ja mustaa taftia, sekä vuorikangas.


Nuo piirrokset olivat ehdotelmat, jotka "päästin läpi", mutta yksikään näistä ei itsessään ole se lopullinen asu, mitä olen tekemässä. Lopputuloksessa on kaksi näistä yhdistettynä :) 


Lisätietoja kilpailusta voi lukaista täältä.
Kangaskapinan facebook sivuilta löytyypi muidenkin kilpailuun osallistuneiden blogiosoitteet ;)
Kilpailutyön etenemistä voi seurata "reaaliajassa" tykkäämällä blogin FB-sivuista.

 photo nimmari_zps70c8d014.png

17. tammikuuta 2015

Mekkotunika


Minulla on joku outo heikkous leopardikuosiin. Kestovaippakaupasta silmiin osui alessa oleva tämmöinen trikoo-kangas, jota oli ihan pakko ostaa se, mitä siellä varastossa oli. 


Hihansuihin, pääntielle ja "tissivyöksi" ompelin kaitaleet mustaa trikoota. 

Piirsin kaavat koossa L, koska oletin, että kyllä se menee. Laiska ei jaksanut mitata. Olisi kannattanut. 
Oli nimittäin ihan kamalan iso!



Vähän nyt, kun kuvia katsoo, niin pitää vielä vilkaista noita helman sivusaumoja, että mikä mättää.. Mutta tykkään tästäkin päällä :) Aivan upea! 

Muutoksia joutui kaavoihin tekemään myös reippaasti. Alkuperäisillä kaavoilla (Onion 2041) tuo empirelinjainen vyötärökaitale roikkui oikeesti vyötäröllä. Toisekseen tuumasin, että korjaan tähän mekkoon selän istuvuutta, kun kerran on tuo sauma tuossa. Helppo korjata notkoselän aiheuttamat selkäpussit ;) 

 photo nimmari_zps70c8d014.png

16. tammikuuta 2015

Ruskamekko


Facebookin ompeluelämää -ryhmässä on aika-ajoin pinnalla ruskamekko ja se, mistä niitä kaavoja saa. Itsekin innostuin. 
Kaavojahan ruskamekkoon saa Pikku-piltistä.

Oma ruskamekkoni koki lieviä vastoinkäymisiä, sillä leikkasin ensin epähuomiossa kaavat ylösalaisin kankaasta. Eihän se haittaisi yksivärisessä, tai erilaisella kuviolla varustetussa kankaassa, mutta tässä haittasi, joten jouduin tilaamaan kangasta lisää ja yrittämään uudelleen. 




Kuvio on suuri, enkä minä yleensä käytä aivan tämmöisiä vaatteita, mutta uskokaa vaikka, olen pitänyt tätä päälläni :D Ja rakastan sitä. 

Ruskamekon kaavojen mukana tulee todella hyvät ompeluohjeet, joten varmasti kuka tahansa onnistuu tämän mekon ompelussa :)

Ja vaikka leikkelin ensimmäiset kaavat ruskamekkoon ihan nurinperin, niin ei ne osat silti hukkaan joutuneet ;) Siitä kuvaa vähän tuonnempana.

 photo nimmari_zps70c8d014.png


15. tammikuuta 2015

Joululahjapostaus!


Minä kun olen niin hirveen aikaansaava, niin melkein kuukausi meni, että sain ne joululahjakuvatkin siirrettyä koneelle ja käsiteltyä julkaisukuntoon. 
Tästä ne nyt kaikki ovat, samassa julkaisussa.


Iskä sai kauratyynyn. Kauratyynyn tekemisessä lienee tärkeintä juurikin se, että käytetyt materiaalit eivät ole keinokuituisia. Käytin 100% puuvilla. Samoin ompelulanka on puuvillalankaa. 


Kauratyynyssä on irroitettava, pestävä päällinen ommeltuna siitä samasta puuvillasta, jotta tyynyä ei tarvitse pyöritellä erikseen lämmityksen takia.


Äetin pakettiin ompelin lehmäturkiksesta sisustustyynynpääliset. Molemmissa vetoketju takana keskellä. 


Tätiteltäväni saivat collarit. Isommat on kokoo 110cm, pienemmät muistaakseni 80cm. Molempiin laitoin pidemmät lahjeresorit, jotteivat kävisi ihan heti lyhkäsiksi. 


Koko porukka sai lisäksi vielä mätsäävät päähineet. Nuorimmaiselle kypärämyssy, Lopuille pipot. Yksi siskoistani jäi ilman pipoa, kun hän teki selväksi aiemin, ettei pidä tämmöisistä päänmyötäisistä pipoista. 



Villasukkia kerkesin tämän verran neulomaan ennen joulua. 
Isoimmat sukat on kokoa 40, pituutta polven alapuolelle, nuorin siskoni sai (ja on jopa pitänytkin näitä!)
Kokoo 30 on sitten nämä sateenkaarisukat, menivät tätiteltävälleni.
Ja kummitytölleni tein turkoosit junasukat koossa 70, mutta valitettavasti nämä olivatkin jo liian pienet naperolle :(  Ehotin siskolle, että sen pitää panna ne kehyksiin. "Sukat, jotka ei koskaan sopineet" :D Ei hätää! Täti lupasi tehdä uudet (kuva niistä ei ollut tällä kameralla, joten katsotaan, koska saan julkaistua ne) 


Tein aiemmin yhdelle siskoistani pipon tästä samasta langasta. Pipon kaveriksi hän toivoi mätsäävää kaulaliinaa. Yhdessä päädyttiin tämmöiseen tuubihuiviin. Käy vilkaseen pipoa TÄSSÄ postauksessa!
Tästä huivista taitaa olla "käytössä"kuva toisella koneella, lisään sen myöhemmin tähän postaukseen! 


Tässä sitten lahjat isovanhemmille ja niille, joille en osannut erikoisempaa lahjaa alkaa tekemään. 
Tervatonttuja pyörittelin saunoihin. Näihin paketteihin laitoin mukaan lisäksi kauniit ruusu kynttilät. 
 photo nimmari_zps70c8d014.png