13. helmikuuta 2015

Trikoiset caprit


Viime kesänä ompelin itselleni noita lyhkäsempiä housuja kesäksi, mutta nämäkin jäi vielä kuvaamatta. Näissä housuissa onnistui tuo ruutukuvion kohdistus yllättävän hyvin, enkä onnistunut ommellessakaan kovin pahasti venyttelemään ruutuja erikohdille :D


Kangas on löytynyt eurokankaan palalaarista ja sitä jäi vielä reippaasti jäljelle, jotta siitä voi tehdä vielä kaikenlaista ;)

 photo nimmari_zps70c8d014.png

12. helmikuuta 2015

Bolerotakki


Tein viime kesänä bolerotakin. Oli vaan niin kovin hankala saada se kuvatuksi. 
Takki oli useinkin käytössä, joten ei ole enää ihan vasta valmistuneen näköinen.


Takin pohjana käytin käsityölehtien eri kaavoja. Selän helmalinjan muotoilin kaavoihin, mutta sitä joutui vielä sovittelujen jälkeen muokkaamaan lyhyemmäksi. Lisäksi tein takakappaleeseen pitkät muotolaskokset, jotta takki istuisi selänmyötäisemmin. 


Päällitikkauksia löytyy useista saumoista.. 


Olkapäillä on suorat epoletit. Epolettien toinen pää on saumassa ja toinen pää ommeltu muutamalla pistolla kiinni samalla, kun kiinnitin napin.

 photo nimmari_zps70c8d014.png

11. helmikuuta 2015

Kuolalappuja

Sisko pyysi, jos tekisin kummitytölleni kuolalappuja jämistä. 
Hirveen vähän mulla on noita trikoojämiä vielä, joten vaihtoehdot oli hieman vähissä. 


Tein nämä kuolalaput kaksinkertaisesta trikoosta.
Lappujen yläreunaa on hieman rypytetty paremman myötäilyn toivossa.

Ovat olleet kuulemma käytössä ja lattialla ollessa ihan hyväsuoja kuulemma, kun joidenkin vaatteiden pääntiet meinaa vähän valahtaa tytön liikkuessa. 

Kaavan pohjana käytin apuna Sannan blogista löytyvää kuolalappukaavaa, jota muokkasin tähän malliin hyvinkin reippaasti. 

 photo nimmari_zps70c8d014.png

10. helmikuuta 2015

Tammitällingit 2015


Meillä kaupanalalla ei ole pikkujouluja. Tammikuussa sitten juhlitaan pukuteemoin. Tämän vuoden teemana oli naamiaiset. Asuun löytyi korsetti jo valmiina omasta vaatekaapista, joten tarvitsin vain paljon helmaa! Näin se sitten syntyi


Eli ensteks leikkasin ryppytaftista kuusi ihan yksinkertaista, alaspäin levenevää kulmiota. 
Vyötärönympärys/6+4. Sis. saumavarat. Helmaan sitten mukavasti vaan leveyttä. Yhteensä helmassa taitaa olla lähelle 3 metriä tuota leveyttä.

Ompelin saumat sillä 2cm saumavaralla, huolittelin reunat ja ompelin sitten saumoihin päällitikkaukset 1,5cm päähän saumasta. 


Seuraavaksi leikkasin täysleveenä 4x 20 suikaleet kankaasta. Ompelin lyhyet päät yhteen ja huolittelin saumavarat. Huolittelin rinkulaksi ommellun kaitaleen pitkät sivut ja käänsin toisen reunan. Ompelin rypytyslangat 75cm mittaisina toiselle pitkälle sivulle ja rypyttelin helman. 


Sitten terävän neulan avulla pujottelin puuvillanauhat alussa ommeltuihin kujiin saumoissa. Kiristin nauhat ja solmin rusetille. Tadaa! 
Viktoriaaninen hame on valmis. 
Lisäksi ompelin alle samasta taftista suoran hameen. 


Tietenkin tämä olisi varmasti ollut tyyliltään parempi, jos olisin alushameeseenkin ommellut vielä tuon helmarimpsun, mutta nyt tein näin. 
Tukkaa kihartelin papiljoteilla ja muutamalla pinnillä kiinnitin pituutta taakse. 

 photo nimmari_zps70c8d014.png

9. helmikuuta 2015

Kangaskapinan juhlapukukilpailu 2015 - ÄÄNESTYS!


Nyt on juhlapukukilpailun äänestyksen aika! 

Äänestämään pääset osoitteessa http://kangaskapina.fi/?page=competitions

Äänestysaikaa on 15.2. saakka.

 photo nimmari_zps70c8d014.png

Villasukat


Niinhän siinä tosiaan kävi, että tämä täti neuloi kummitytölleen jouluksi liian pienet villasukat. Tammikuussa sitten otin ja neuloin pikaseen uudet sukat pienen varpaita lämmittämään. 


Tytölle tyttömäiset sävyt. Villasukka on ihan perussukka pitkällä varrella. Koko on 1-vuotiaalle, vaikka vasta 7-kuinen rinsessa on kyseessä. Mutta eipähän ole heti pienet ;)
Lanka on todennäköisesti 7-veljestä. Meidän äeteen varastoista lainasin lankoja, kun olin sielä kylässä neuleinnon iskiessä.

 photo nimmari_zps70c8d014.png

8. helmikuuta 2015

Kangaskapinan juhlapukukilpailu 2015 - valmis työ!


Kilpailutyön sain valmiiksi jo torstai-iltana, näpsin kuvatkin siinä. Mutta olin saamaton ja sain lähetettyä kuvat vasta hetki sitten kilpailuun. No saamaton ja saamaton, oltiin reissussa. 

Mun asu olisi nyt sitten tässä 


Asukokonaisuuteen kuuluu bolero ja olkaimeton mekko. 

Tästä talosta ei muuten löydy yhtä ehyttä, valkoista seinää, jota vasten voisi kuvia ottaa. Tämä täytyy ottaa huomioon, kun aletaan kunnolla remontoimaan tuota terapiahuonetta. Jos sinne vaikka saisi jotenkin viritettyä jatkossa kuvauspaikkaa näille..

Kangaskapina tarjosi kankaat juhlapukuun ja minä valitsin kankaakseni taftin. Pelkäsin ensin, että tämä olisi semmoista tönkkötaftia, mutta onnekseni tämä oli ohuempaa ja laskeutuu kivasti. Ja käyttäytyi varsin kiltisti myös rypytettäessä. 
Asu on vahvasti lolitavaikutteinen. Niissä asuissa on varsin yleistä tuommoinen helmojen epäsymmetria ja rypytykset. 
Mekossa on piilovetoketju vasemmassa sivusaumassa.
Kaavat piirtelin itse. Mairesta oli kova apu, kun teki välisovituksia. Tosin ihan viimeiset sovitukset tein itseni päällä, jotta asusta tulee varmasti itselle istuva. 

Välillä minulla oli semmoinen tunne, ettei minulla ole hajuakaan, mitä olen tekemässä, kunhan vain ompelin. Välillä tuntui epätoivoiselta, että tämä koskaan valmistuisi. Varsinkin, kun teki tuota alushelmaa ja sen rypytyksiä. Yhteen kerrokseen meni helposti reilu tunti! 

Nyt onkin sitten taas vähän joustavampien kankaiden ja nopeampien ompelutöiden vuoro ;) 


 photo nimmari_zps70c8d014.png

2. helmikuuta 2015

Kangaskapinan juhlapukukilpailu 2015


Työ etenee... 
Hitaasti. 
Ne palkkatyöt vähän haittaa nyt tätä tekemistä. Mutta onneksi tälle viikolle sattui semmosia päiviä, että ennättää tekemään, jos vaan jaksaa. 

Nyt tilanne on lähinnä tämmöinen


Eli jokunen sauma on ommeltu ja yksi osa onkin jo viimeistelytyötä vaille valmis. 


Minä kun tykkään näistä moniosaisista puvuista, joten tein tästäkin nyt 2 osaisen. Tosin tuossa aamulla pyörittelin päässäni ajatusta, että helmakin olisi vielä 2 osainen, jolloin asu olisi hyvinkin muunneltavissa aina mielen mukaan. Katsotaan, kuinka siinä lopulta käy. 
Bolero on tosiaan vielä langanpätkien leikkelyä ja silitystä vailla, joten näkö ei ole ihan sitä, mitä se sitten loppupeleissä tulee olemaan :) 

 photo nimmari_zps70c8d014.png